keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Sateinen kesäkuu, konvektiosade ja Etelä-Euroopan helleaalto

Kesäkuu melko viileä ja ennätyssateinen Suomessa, Etelä-Euroopassa rankka helleaalto


Kulunut, pian päättyvä kesäkuu ei ole kovinkaan paljoa hellinyt lomalaisia säiden puolesta. Jo toukokuun lopusta lähtien Suomi on kuulunut matalapaineiden kulkuvyöhykkeelle ja sateita on saatu lähes päivittäin jossain päin maata. Ilmavirtaukset ovat olleet pääosin lounaan ja luoteen puoleisia, mikä kesäisin yleensä tietää melko maltillisia lämpötiloja ja epävakaista säätyyppiä. Vain muutamana päivänä ollaan paikoin päästy jossain päin Etelä-Suomen sisäosissa hellelukemille niukin naukin, ja kesäkuun korkein lämpötila onkin tähän mennessä 16.6. mitattu 27,0 astetta Kouvolan Anjalassa. Mielenkiintoista on se, että kuluneen kevään (17. toukokuuta) mitattu 27,8 astetta on edelleen tämän vuoden korkein lämpötila.

Kesäkuu on tuntunut monen mielestä harvinaisen kylmältä kuukaudelta, mutta todellisuudessa valtaosan ajan kuukaudesta lämpötilat ovat olleet lähellä keskiarvoja, mutta ajoittain on ollut kyllä selvästi koleampaakin erityisesti maan pohjoisosissa. Kuluneesta kesäkuusta tekee erikoisen se, että sademäärät ovat olleet koko maassa tavanomaista selvästi suuremmat ja muutamalla asemalla on jo nyt rikottu kesäkuun sade-ennätyksiä. Myös koko tämä kulunut vuosi on ollut harvinaisen sateinen: esimerkiksi Helsingin Kumpulassa on tähän mennessä satanut 437 mm, kun normaali sadekertymä olisi ollut n. 255 mm. Helsingin Kumpula onkin ollut vuoden 2012 sateisin havaintopiste tähän mennessä.

Harvinainen kelivaroitus kesäkuun lopulla (lähde: FMI)
 Tällä viikolla keskiviikon ja torstain vastaisena yönä Lapissa on mahdollisuus lumi- tai räntäsateisiin. Periaatteessa jossain päin Lappia sataa lähes vuosittain lunta tai räntää vielä kesäkuussa, mutta harvinaiseksi tämän kertaisen tilanteen tekee se, että sateet ajoittuvat kesäkuun aivan viimeisille päiville ja niiden laajuus ulottuu myös tunturialueiden ulkopuolelle - oikeastaan lunta tai räntää voidaan saada torstain aikana koko Itä-Lapissa ja lämpötilat jäävät vain muutamaan asteeseen. Torstain ja perjantain vastaisena yönä jopa pakkanen on yöllä mahdollista Lapissa, mikä sekään ei ole kyllä ihan tavanomainen ilmiö. Ilmatieteenlaitos on antanut harvinaisen kelivaroituksen huonosta ajokelistä Itä-Lapin maakuntiin. Lapin hyvin kolea kesäkuun loppu johtuu siitä, että maamme yli kulki juuri matalapaineen keskus, jonka jälkipuolella puhaltaa voimakas ja hyvin kolea pohjoisen puoleinen ilmavirtaus. Se on imaissut mukaansa Jäämereltä varsin koleaa ilmaa ja tämä on kulkeutumassa nyt maan pohjoisosien ylle. 

Suomen lisäksi sateisesta ja vilpoisesta kesäkelistä on kärsitty laajalti koko Skandinaviassa, Pohjois-Saksassa ja -Ranskassa sekä Iso-Britanniassa, jossa on myöskin rikottu sade-ennätyksiä ja siellä rankat sateet ovat aiheuttaneet mittavia tulvavahinkoja. Matalapaineita toinen toisensa perään on liikkunut Brittein saarten yli ja tiputtanut runsaimmat sateet sinne ja päivälämpötilat ovat pysyneet laajalti 15 asteen kieppeillä - monin paikoin siis vieläkin viileämpää kuin meillä koti-Suomessa. Keski-Ranskasta Etelä-Saksan kautta kohti Keski-Venäjää kulkevan alueen eteläpuolella on puolestaan saatu kesäkuussa nauttia erittäin lämpimästä säästä - ehkä nauttiminen on jossain määrin väärä termi, sillä paikoin on niin kuumaa, että se mennee jo tukaluuden ja kärsimisen puolelle. Korkeapaine on majaillut Balkanilla jo pidempään ja pumpannut kuumaa ilmaa Saharasta laajalti koko Välimeren seudulle. Viime päivinä Espanjassa 40 astetta ei ole ollut tavaton lukema, viikonlopun aikana nämä 40...43 asteen huippulukemat ovat siirtymässä Balkanin niemimaalle ja Italian sisäosiin. Kuuman kesäkuun ansiosta Välimeri on lämmennyt poikkeuksellisen nopeasti: jo nyt kauttaaltaan läntisintä Välimerta lukuunottamatta veden lämpötila on 25...28 astetta ja paikoin Turkin ja Kyproksen edustalla pintavesi on 30-asteista. Nämä ovat tyypillisiä veden lämpötiloja vasta elokuun puolella, jos silloinkaan. Näin lämmin Välimeri pitää kyllä huolen siitä, ettei mitään rajua kylmenemistä Välimeren rantakohteisiin ole tiedossa, ja tavanomaista lämpimämpi meri venyttänee kesää pidemmäksi Välimeren maissa.

Konvektio- eli kuurosade

Jokakesäinen ilmiö Suomessakin on kuurosade. Kun vielä kesäkuun alkupuolella jatkuvat rintamasateet ovat kuurosateita yleisimpiä, niin yleensä heti juhannuksen jälkeen kuurosateet yleistyvät selvästi. Tämä johtuu siitä, että ilmakehä on lämmennyt ja sinne alkaa mahtua enemmän vesihöyryä. Kesäpäivänä auringon lämmittäessä maanpintaa alkaa lämmennyt ilma nousta ylöspäin (kevyempää kuin ympäristö -> nouseva liike) ja ylempänä kylmenevässä ympäristössä alkaa tämän ilmapaketin sisältämä kosteus tiivistyä pilviksi, lopulta mahdollisesti kuuropilviksi ja tätä kautta sateeksi. Otollisissa olosuhteissa mukana voi myös olla salamointia ja jopa rakeita.

Hyvä nyrkkisääntö on se, että mitä lämpimämpää ja kosteampaa ilmamassa on, sitä voimakkaampia konvektiosateita saadaan ja sitä todennäköisempiä ovat myös tuhoa aiheuttavat kylkiäiset, kuten trombit, rakeet ja syöksyvirtaukset. Tropiikissa nämä meidänkin heinä- ja elokuiset kuurosateet ovat  lähes jokapäiväinen ilmiö, tosin tropiikin ilmakehässä rakeita ja ukkospuuskia ei yleensä esiinny, ne ovat enemmänkin keskileveysasteiden vitsaus, jossa vaaka- ja pystysuuntaiset lämpötilaerot ovat voimakkaampia.

Yleensä Suomessa suurimmat yksittäiset sadekertymät saadaankin kesäisistä rankoista sade- ja ukkoskuuroista. Ne voivat pakkautua jollekin tietylle alueelle, jolloin myös taajamatulvat ovat mahdollisia. Suomen suurin päiväkohtainen sademäärä on heinäkuulta 1944 Espoossa, jolloin iltapäivän ja illan aikana konvektiosateen johdosta sadetta kertyi 198 mm eli yhdessä päivässä 2,5-kertainen normaali heinäkuun sademäärä! 

Ukkoskuuropilvi Helsingin yllä 27.6.2012





Heinäkuu alkaa epävakaisena

Parin viikon päähän ulottuvat ennusteet eivät vieläkään näytä tuovan mitään laajamittaisempaa helleaaltoa Suomen päälle. Viikonlopun ja alkuviikon aikana useampikin sadealue näyttää pyyhäisevän Suomen yli koilliseen, mutta esimerkiksi sunnuntai lienee aurinkoinen ja lämmin välipäivä ainakin maan etelä- ja keskiosissa. Lauantai-iltana puolestaan odotellaan rankkasateita ainakin maan etelä- ja keskiosiin, ukkonenkin voi jyrähdellä.

Ensi viikolla sää jatkuu melko vaihtelevana - välillä sataa, välillä paistaa. Positiivista on kuitenkin se, että lämpötilassa on nouseva trendi: yleisesti ollaan päivisin jo hieman yli 20 asteessa ja varmasti jossain kohtaa menee hellerajakin rikki. Myös yöt lämpenevät ensi viikolla. Tarkempi ennustaminen on vaikeaa, sillä kuulumme yhä laajempaan matalapaineen alueeseen, jolloin sateiden ajoittaminen on varsinkin näin kesäaikana hyvin hankalaa. Kuitenkin jo alkuviikon jälkeen aurinkoisessa säässä on mahdollisuus lähemmäs 25 astetta, mutta rankkasateessa lukemat voivat jäädä reilusti alle 15 asteen.

torstai 7. kesäkuuta 2012

Viileä alkukesä, entäpä juhannus?

Kesäkuu alkanut epävakaisena ja viileänä

Jo edellisestä päivitystä kirjoittaessani oli selkeästi havaittavissa, että toukokuun lopulta alkava viileneminen ja epävakaistuminen tulee jatkumaan pitkälti kesäkuun puolelle. Suomi ja oikeastaan koko Pohjois-Eurooppa on kuulunut matalapaineiden kulkureitille ja ilmavirtaukset ovat olleet lännen puolelta. Leveysasteemmehan kuuluvat barokliiniseen säähäiriövyöhykkeeseen, ts. länsivirtaukset ovat dominoivia ja tyypillisesti maamme kuuluu matalapaineden kulkureitille - sikälikään tässä säätilanteessa ei ole siis mitään poikkeuksellista.

Verrataan tämänhetkisiä lämpötiloja tyypillisiin tähän vuodenaikaan mitattuihin keskiarvoihin. Kun viime päivinä Etelä- ja Keski-Suomessa maksimilukemat ovat olleet 13...15 astetta, niin normaalisti niiden pitäisi olla 18...19. Lapissa ero puolestaan on ollut pienempi ja siellä ollaankin oltu lähellä tavanomaisia arvoja. Nyt kuitenkin tilanne on muuttunut siellä ja lämpötilat ovat reippaasti normaaliarvojen alapuolella pohjoisessa.

Pilvisyys on ollut runsasta kuun alkupuolella, sateet, varsinkin sadekuurot yleisiä ja viileän ilmamassan vuoksi salamointi on ollut hyvin vähäistä.

Viikonloppuna Ruotsissa poikkeuksellisen kylmää

Säätilanne Euroopassa la 2.6.2012 (lähde: Wetterzentrale)

Poikkeamat normaalilämpötiloihin 2.6. Ruotsissa (lähde: SMHI)
 
Ylhäällä vasemasta olevasta kuvasta nähdään, kuinka lauantaina Suomessakin runsaita sateita ja koleita lämpötiloja aiheuttanut matalapaine on purkanut kaikista kylmimmän ilmamassan juuri Norjan ja Ruotsin alueelle. Alhaalla vasemmalla olevasta kuvasta nähdään puolestaan päivän keskilämpötilojen poikkeamat vuodenaikaiskeskiarvoihin. Paikoin Tukholmasta kohti Härjedalenia ulottuvalla vyöhykkeellä päivän keskilämpötilat jäivät jopa 9 astetta normaaliarvojen alapuolelle; esimerkiksi Tukholman päivän maksimilämpötila oli vajaa +5 astetta, kun tällaiset lukemat ovat tyypillisiä esimerkiksi marraskuussa. Jo heti Tukholman luoteispuolella saatiin lumi- ja räntäsateita.


Juhannuksen sää

Parviennuste eteläiseen Suomeen (lähde: Wetterzentrale)
Juhannukseen on nyt pari viikkoa ja spekulaatiot juhannussäästä alkavat pikkuhiljaa käydä kuumina. Lähestytään asian pohtimista Euroopan suursäätilaa analysoimalla lähitulevaisuuden osalta.

Viikonloppuna sää on muuttumassa jälleen epävakaisempaan suuntaan ja erityisesti pitkin ensi viikkoa saadaan ajoittain yhtenäisiä sadealueita maahamme, toisaalta sadekuurotkin ovat yleisiä. Vasemmalla olevassa parviajossa näkyykin, kuinka 10. - 15. kesäkuuta ennusteet näyttävät olevan yksimielisiä siitä, että sateita saadaan eteläisessä Suomessa, tosin sademäärissä on jonkin verran hajontaa. Lämpötila kuvastaa tässä 850 hPa painepinnan lämpötilaa, mutta muunnettaessa lämpötila (850 hPa) maanpintatason lämpötilaksi ensi viikolla liikuttaneen keskimääräisesti 15...18 asteessa. On mahdollista, että aurinkoisempina hetkinä päästään 20 asteen vaiheille tai hieman ylikin Etelä- ja Keski-Suomessa. 

Juhannusviikolle siirryttäessä näyttäisi tällä hetkellä siltä, että sää alkaisi vähitellen poutaantua. Parviajossa sademäärät tipahtavat lähelle nollaa koko juhannusviikoksi, ja toisaalta ainakin GFS-ennuste on enteillyt tässä vaiheessa korkeapaineen vahvistumista Pohjois-Eurooppaan. Ennuste yltää nyt juhannussunnuntaihin saakka ja tämän perusteella voidaan todeta, että poutainen ja aurinkoinen on todennäköisempi kuin pilvinen ja sateinen juhannus. Lämpötiloissa on puolestaan varsin suurta hajontaa juhannusviikolle. Mediaani kulkee kuitenkin n. 9 asteessa, mikä tarkoittaisi n. 20 asteen lämpötiloja. Alimmillaan juhannuslämpötilat olisivat 15 asteen vaiheilla, korkeimmillaan 26...27 asteessa. Tästä nyt voidaan varovasti arvailla, että juhannuksesta tuskin tulee ainakaan ennätyskylmää tai -kuumaa. Todennäköisin vaihtoehto juhannussäälle Etelä- ja Keski-Suomessa on aurinkoinen tai puolipilvinen, iltapäiväkuurojen mahdollisuus ja lämpötila siinä 20 asteen molemmin puolin. Tämä toteutuessaan olisi erittäin tyypillinen keskikesän säätilanne sekä lämpö- että sadeoloiltaan.